6.7.2015 pakkaan kimpsut ja kampsut ja suuntaan kuukauden työssäoppimisjaksolle Viroon. Samalla tämä lokikirja muuttuu osaksi ulkomaan TOP-jakson oheistehtävää, eli toimii raportointikanavana, joten yritän ryhdistäytyä ja keretä kirjoittaa useammin kuulumisista. Tai ainakin konkretisoida tunnelmia kuvien muotoon.
Hääpari hevoskuljetuksineen Raatihuoneentorilla. Kuva Tallinnan reissulta vuodelta 2010.
Vaikkei Viro tai varsinkaan Tallinna ole itselleni mikään täysin tuntematon lomakohde, faktatietoa maasta on itselläni yllättävän vähän. Ensinnäkin luulin, että siellä asuu ainakin yhtä paljon ihmisiä kuin Suomessa (mistä lie moinen kuvitelma päähän pinttynyt). Vaikka Viro on pinta-alaltaan lähes samansuuruinen kuin Tanska tai Hollanti, siellä asuu vain 1,4 miljoonaa ihmistä, mikä on kolmasosa Tanskan ja vain kymmenesosa Hollannin väestöstä.
Viro on laskujeni mukaan seittemisen kertaa pienempi kuin Suomi; Virolla on leveyttä 350 kilometriä ja pituutta 240 kilometriä. Teoriassa Viro on siis oikein sopusuhtainen kohde automatkailuun, enkä vielä tässä vaiheessa kadu päätöstäni lähteä omalla autolla Viroon. Autoon on vain hankittava Viron lain mukaisesti palosammutin, jarrukiilat sekä heijastinliivi, EA-laukun ja varoituskolmion lisäksi. Katsotaan mitkä on fiilikset sitten jälkeenpäin; jättikö auto matkan varrelle tai jouduinko maantierosvojen uhriksi!
Viro on pinnanmuodoiltaan aika tasainen, mutta Etelä-Virossa on jo hieman vaihtelevampaa. Siellä sijaitsee myös Viron korkein kohta, Suur Munamägi, jolla on korkeutta 318 metriä meren pinnasta (vrt. Halti 1 324 metriä meren pinnasta). Se voisikin olla sopivan kokoinen ”huiputettava” jollekin päivälle. Äkkiseltään katsottuna Virossa ei paljon järviä näy, muutakuin Etelä-Virossa Võrtsjärvi sekä Venäjän rajalla sijaitseva Peipsijärvi, joka onkin Viron isoin ja Euroopan viidenneksi suurin luonnonjärvi. Myös pienempiä järviä löytyy, jopa yli 1500, mikä toki Suomen melkein 200 000 järveen verrattuna ei ole hirveästi.
Luontoympäristö vaikuttaa pääpiirteittäin samalta kuin kotpuolessa; puolet pinta-alasta on metsää ja viidesosa suota. Virossa jalopuut ovat kuitenkin yleisempiä kuin Suomessa ja varsinkin Länsi-Virossa on lehtoniittyjä, joissa kasvaa monia harvinaisia pohjoisen lehtipuulajeja. Virossa voi myös törmätä pitkälti samoihin eläinlajeihin kuin Suomessa, mutta esimerkiksi villisika on huomattavasti runsaslukuisempi Virossa. Villisika on Virossa suuri haittaeläin maanviljelylle ja sikaruttoakin on levinnyt laajalti, joten villisian metsästys on sallittu ympäri vuoden. Minäkin kävin riistakurssin kanssa villisikametsällä helmikuussa 2015.
Kuvassa erämaja, joka toimi tukikohtanamme villisikareissulla (toim.huom. eramaja viroksi tarkoittaa omakotitaloa)
Viron historiassakin on ollut omat ikävät sotansa, mutta enemmän minua Viron historiassa kiinnostaa keskiaika linnoineen, kartanoineen ja hansakaupunkeineen. Tallinnan Vanhakaupunki on Pohjois-Euroopan parhaimmin säilyneitä keskiaikaisia kaupunkeja ja kuuluu se myös Unescon maailmanperintöluetteloon. Rakennukset ihastuttavat koimene arkkitehtuurisine yksityiskohtineen – ainakin minua. Lisäksi historiaan voi sukeltaa eri museoiden kautta, Tallinnasta löytyy mm. jäätelö-, miehitys-, nukke-, arkkitehtuuri-, palokunta-, terveydenhoito-, auto- ja KGB-museo sekä Kiek in de Kök, Bastionien tunnelit, Neitsyttorni, Patarein merilinnoitus, Pietari Suuren talomuseo, Raadinvankilan Valokuvamuseo, Rantakansan museo, juomakulttuurin museo, Tallinnan Kaupunginmuseo, luonnontieteellinen museo…
Muutama vuosi sitten Tallinnassa käydessäni eksyin kidutusmuseoon, kuvan härveli kidutusvälineiden ”kesyimmästä” päästä.
Paksu Margareta on tykkitorni 1500-luvulta, jossa toimii nykyään Viron merimuseo.
Virossa ei ole valtionkirkkoa ja erään tutkimuksen mukaan virolaiset ovat EU:n vähiten uskonnollinen kansa. Valtion teettämässä kyselyssä 11 prosenttia väestöstä kertoi harjoittavansa maavaldia, vanhaa virolaista luonnonuskoa. Uskomista tärkeämpää vironuskossa on toiminta, mikä tarkoittaa kansanperinteen harrastusta; vanhoja lauluja, leikkejä, käsitöitä, ruokia, vaatteita ja koruja sekä joukko myyttejä ja virolaista perimätietoa. 8.-12.7.2015 on Võru Folk kansanperinnefestivaali, jossa voisi ehkäpä käydä…
Ortodoksikirkko, Aleksanteri Nevskin katedraali, valmistui vuonna 1900. Viron itsenäistyttyä vuonna 1918 Venäjästä katedraalin purkamista harkittiin vakavasti, sillä sen nähtiin edustavan vahvasti venäläisyyttä. Vielä nykyäänkin katedraali herättää runsaasti keskustelua, sillä jotkut katsovat, ettei se sovi keskiaikaisen Toompean ympäristöön.
1200-luvulta olevan Tallinnan tuomiokirkon ihana ikkuna.
Viron oikeuskanslerin viraston ovi Toompean mäellä osoitteessa Kohtu 8. Kohtu viittaa Virossa kohtuuteen, eli kohtumaja on oikeustalo.
Virossa linnojen, kartanoiden ja luonnonuskontojen jälkeen minua eniten viehättää kieli – sanat kuulostavat toisaalta niin tutuilta, mutta toisaalta ne tarkoittavat jotain ihan muuta. Niitä kutsutaan Viron kielen ”riskisanoiksi”, esimerkiksi pitää muistaa, että aitäh tarkoittaa viroksi kiitos, eli jos olen ymmälläni jostakin niin pitää muistaa sanoa: Ma ei saa aru – en ymmärrä.
Rupeankin tässä virittäytymään Viro-tunnelmaan kuuntelemalla Juicen biisiä Eesti ja sitä kautta siirrynkin virolaiseen musiikkiin, esimerkiksi tähän biisiin olen tarttuvan melodian takia jäänyt koukkuun:
elamanlokikirja.wordpress.com 