Ajattelin kirjoittaa vielä tällaisen loppukoosteen työssäoppimismatkaltani Virosta, jossa kerään koko matkan kokemukset ja nähtävyydet linkkeineen (muka) selkeäksi kokonaisuudeksi. Kaikki työssäoppimiseeni liittyvät kirjoitukset voi lukea tästä.
Eli lähdin 6.7.2015 työssäoppimaan Veskimetsan ratsakeskukseen, joka on 70 hevosen hevosen ratsastuskoulu ja täten Tallinnan isoin. Kesällä osa hevosista oli laidunlomalla, joten tuntihevosia ja yksityishevosia oli tällähetkellä tallissa noin 50. Minut työhöni perehdytti vanhempi valmentaja, Pille Elson, joka on ilmeisen tunnettu ja arvostettu valmentaja Virossa ja hän kilpailee edelleen esteratsastuksessa omalla hevosellaan.
Miksi juuri Viro?
Matkustin ensimmäistä kertaa ulkomaille yksin ja englanninkieltäkään en ole hirveästi joutunut käyttämään, joten Viro tuntui sopivan turvalliselta ensikohteelta. Se on myös sopivan lähellä ja matkat ovat suht edullisia, eli jos koti-ikävä olisi iskenyt, olisin voinut tulla maitojunalla kotiin. Mutta eipä iskenyt ja sain enemmänkin tuulta purjeisiin matkustella tulevaisuudessa vielä enemmän! Ajatus lähteä ulkomaille tuli myös aika lyhyellä aikataululla ja ensimmäinen mieleen tuleva maa oli Viro. Laitoin hakemukset muutamalle tallille, jotka ”mainostivat” tarjoavansa ratsastusterapiaa ja Tihusen tilalle Muhuun, jossa järjestetään vaelluksia luonnonuskonnon ja muinaiskulttuurin merkeissä.
Mitä tein?
Kun minulle vastattiin Veskimetsasta, Pille sanoi, että ratsastusterapia on kesällä tauolla, mutta päätin lähteä silti työssäoppimaan heille. Veskimetsa oli itseasiassa ainut ratsastusterapia paikoista, josta vastattiin – muilla nettisivutkin olivat vain viroksi, joten saattoihan se olla niin etteivät he osanneet vastata englanniksi. Mutta olen tyytyväinen, että lähdin silti Veskimetsaan ja sainkin kuulla saapuessani tallille, että ratsastusterapeutti oli päättänyt järjestää muutaman asiakastapaamisen kun oli kuullut, että olisin tulossa työssäoppimaan. Heti ensimmäisenä päivänä siis pääsin avustamaan ratsastusterapeuttia asiakkaiden kanssa eli käytännössä talutin hevosta ja pysähdyin/lähdin liikkeelle/juoksin, kun terapeutti niin sanoi. Hän oli fysioterapeutti aikaisemmalta koulutukseltaan, joten työskenteli asiakkaidensa kanssa fysikaalisesta näkökulmasta. Jo pelkästään hevosen liike saa aikaan ratsastajassa tuntemuksia ja reaktioita ja lisäksi terapeutti saattoi teetättää hevosen selässä käsijumppaa, ”maailmanympärimatkan” ja vatsalihasliikkeitä. Lisäksi, asiakkaan tavotteista riippuen, hän saattoi liittää harjoituksiin kielellisiä harjoituksia, kuten hevoseen vaikuttamista äänellä (prrrr = pysähdy, sammu = käynti) sekä erilaisia loruja ja lauluja. Hän saattoi pyytää asiakasta kertomaan minkä värinen mikäkin asia on tai heitteli palloa asiakkaan kanssa. Monesti kuului iloinen ”tubli!” –lausahdus, joka tarkoitti, että asiakas oli tehnyt hyvin/oikein.
”Maailmanympärimatkassa” hevosen selässä istuessa nostetaan ensin omat jalat samalle puolelle hevosta, sitten nostetaan toinen jalka hevosen toiselle puolelle, niin että rintamasuunta on taaksepäin (niinkuin kuvassa), sitten käännytään taas sivuttain, niin että jalat ovat samalla puolella hevosta ja lopuksi käännytään rintamasuunta eteenpäin eli lähtöasentoon. Hevosen selässä käännytään siis 360 astetta. (Kuva arkistojeni kätköistä vuodelta 2013)
Ratsastusterapiassa avustamisen lisäksi ratsastin itse lähes päivittäin ja Pille sanoikin jakson lopussa, että hän on tyytyväinen, että sai ”valmentaa” minua, jolloin kehitystäkin pääsi tapahtumaan. Vaikka alkuperäisenä tavoitteenani ei ollut ollutkaan ratsastuksellisten taitojen kehittäminen, en laittanut pahakseni kun sain veloituksetta ratsastaa osaavan opettajan silmien alla! Mutta ratsastaminen todella käy työstä; jäntevänä hyvässä ryhdissä istuminen ja hevoseen tarvittaessa välittömästi vaikuttaminen ja vaikuttamisen lopettaminen, mutta samalla rentona oleminen (jottei rajottaisi hevosen liikettä) on sellainen tehtävä, josta kehitettävää löytyy ratsastajana ikuisesti.
Avustin myös muiden ratsastustunneilla, oikeastaan vain estetunneilla, eli olin tarvittaessa nostamassa tippunutta puomia ylös ja säätelemässä estekorkeutta. Oli myös opettavaista katsoa samalla muiden ratsastusta; miettiä mitä itse tekisi missäkin tilanteessa, miltä tietyn näköinen ratsastus saattaisi tuntua hevosen selässä, voisiko jotain tehdä eritavalla… Kun jotain liikettä miettii vaihe vaiheelta, liikkeeseen tarvittavat hermoradat ”vahvistuvat” ja aivot luulevat, että liike oikeasti tehdään. Näin voi harjoittaa itseään myös mielikuvaharjoittelulla.
Kuva Niitväljän ratsastuskisoista, joissa näki monenmoista ratsastustyyliä.
Lisäksi tehtäviini kuului myös tallitöitä, mutta itse karsinoiden siivoamisvuoroja en tehnyt kuin kaksi. Muuten hoidin hevosten aamuruokinnat kolme kertaa viikossa. Sekin kävi jo ihan työstä, sillä ainoat työtä helpottavat työkalut olivat kottikärryt ja niitäkin sai olla täyttämässä joka neljännen hevosen jälkeen ja kun tallissa oli se 50 päätä ruokittavana, vei heinien jako jälkien siivouksineen noin tunnin. Lisäksi jaoin aamulla myös väkirehut, mutta se oli jo huomattavasti sutjakampi toimenpide, vaikka melkein puolet hevosista söivätkin jotain omia myslejä.
Kahden karsinoiden siivoamisvuoron jälkeen, jotka olivat vieläpä peräkkäin, olin aika poikki. Karsinoissa oli paksuhko purukuivikekerros, joten siivoaminen oli aika raskasta ja oman aikansa vei kävelyt lantalan, puhtaan kuivikekasan ja tallin välillä. Lisäksi jotkut hevosista hidastivat työskentelyä (kaipasivat huomiota tai eivät tykänneet, että joku heiluu talikon kanssa heidän lähellään), sillä karsinat siivottiin pääasiassa hevosten ollessa niissä. Niinpä karsinoiden siivoamisvuoro ruokintoineen ja omine taukoineen vei semmoiset 11 tuntia.
Suomessakin vasta viime aikoina on alettu herätä hevostalouspuolellakin työtä helpottaviin ratkaisuihin, kuten työn koneellistamiseen. Esimerkiksi tallilla jossa itse opintojeni puolesta käyn, on karsinoiden pohjalla virtsan läpi päästävä kumimatto, joten karsinoista ei tarvitse siivota kuin kakat, käytävät puhdistetaan lehtipuhaltimella (ei lakaisemalla) ja hevosia tarhataan päästämällä ne karsinasta ja ne itse kulkevat kujia pitkin tarhaan. Pienet arjen helpotukset säästävät paljon aikaa ja myös pidentävät mahdollisesti työuraa, sillä tallityöt ovat fyysisesti hyvin kuormittavia ja yleensä vielä hyvin toispuoleisesti tehtäviä (olisikin hyvä osata käyttää talikkoa/hankoa/lapiota molemmin puolin).
Havaintokuva kahdeksan vuoden takaa, lennokasta touhua tuo karsinan siivous!
Vapaa-ajalla sitten tutustuin lähialueeseen ja vapaapäivinä ajoin monesti kauemmaksikin. Ensimmäisen tutustumisreissuni tein Veskimetsan vieressä olevaan Tallinnan eläintarhaan (linkki kirjoitukseen). Sitten kävin kiertelemässä Tallinnan vanhassa kaupungissa (linkki kirjoitukseen). Kolmantena viikonloppuna, kun mieheni lensi Suomesta viikonloppulomalle Tallinnaan, kävimme silloinkin vanhassa kaupungissa ja seuraavana päivänä Palmsen kartanolla Lahemaan kansallispuistossa (linkki kirjoitukseen). Kävimme viikonloppuna tutustumassa pikaisesti myös Piritan luostariin ja Maarjamäen muistomerkkiin. 
Toisella viikolla lähdinkin jo hieman kauemmas (linkki kirjoitukseen) ja kävin Keilan kunnassa ihastelemassa Keilan vesiputousta ja lähellä sijaitsevaa restaroitua Keila-Joan kartanoa. Kävin etsimässä myös muita lähellä sijaitsevia vesiputouksia, mutta näin kuivaan vuodenaikaan pienemmissä vesiputouksissa ei luonnolisestikaan ole vettä. 
Seuraavana päivänä (linkki kirjoitukseen) ajelin vielä kauemmas, Haapsaluun, jossa tutustuin Piispanlinnaan (jossa kuulema kummittelee), rautatiemuseoon ja itse keskustaan. Paluumatkalla pysähdyin Laitsen linnassa. 
Lähtiessäni Valasteen vesiputoukselle ja Ontikan rantatörmälle, jouduin keskeyttämään matkani Rakveren kohdalla huonon sään takia (linkki kirjoitukseen). Kerkesin kuitenkin käydä tutustumassa Rakveren linnoitukseen, Tarvan patsaaseen, Vanamõisan, Palmsen ja Kolgan kartanoihin. 
Kartanoteemalla jatkoin myös loppuviikosta (linkki kirjoitukseen), kun menomatkalla Niitväljään esteratsastuskisoihin pysähdyin Harkun kartanolla. Seuraavana päivänä kävin Rummun louhoksella, joka on mielestäni ehkä vaikuttavin tutustumiskohteeni Viron reissulta. Paluumatkalla pysähdyin Vasalemman kartanolla sekä Padisen kartanolla ja luostarissa. Jatkoin matkaani aina Pakrin majakalle saakka, josta lähdin ajelemaan kämpille. 
Matkalla Pärnuuseen (linkki kirjoitukseen), pysähdyin Vaimõisan ja Kaelasen kartanolla. Pärnuussa tutustuin uimarantaan, keskustaan, Punaiseen torniin ja Mudaravilaan. 
Viimeisellä viikolla (linkki kirjoitukseen) suunnistinkin het alkuun Muhun saarelle Tihusen tilalle ja tutustuin Saarenmaan nähtävyyksiin; Pangan rantatörmään, Kuresaaren piispanlinnaan, Saaremaa Veskiin (=myllyyn), Suur Tõll ja Piret patsaaseen, Kaalin kraateriin ja Kõljalan kartanoon. 
Muhusta jatkoin matkaani takaisin mantereen puolelle (linkki kirjoitukseen) ja ajelin Torin ja Torin hevossiittolan kautta yöksi Viljandiin.
Viljandissa (linkki kirjoitukseen) tutustuin Heimtalin viinanpolttimoon, Viljandin ritarilinnan raunioihin ja vanhaan vesitorniin. Jatkoin matkaani Suur Munamäelle ja ajelin sieltä yöksi Tarttoon.
Tarttoon pikaisen tutustumiseni jälkeen (linkki kirjoitukseen) jatkoin matkaa Peipsijärven viertä Narvaan, jossa tutustuin Hermannin linnaan ja katselin Venäjän puolella olevaa Iivanan linnaa. Keli oli tälläkertaa onneksi niin hyvä, että pääsin Valasten vesiputoukselle sekä Ontikan rantatörmälle ja kartanolle. Yöksi suunnistin Kohtla-Järven kaupunkiin.
Viimeisenä automatkustuspäivänä (linkki kirjoitukseen) ajoin Paideen ja matkalla poikkesin tietysti muutamalla kartanolla, Lasilan ja Eiveren kartanoilla, ja näin Baltian korkeimman tekomäen. Paidessa kiertelin Vallimäen alueella ja tutustuin Pikk Hermanniin. Matkalla takaisin Tallinnaan pysähdyin Kõuen ja Purdin kartanolla (joka itseasiassa on näköjään ollut myynnissä hiljattain), Tuhalan noitakaivolla ja Viikinkikylässä, jonka alueelle en kylläkään mennyt sisälle.
Mitä opin?
Sain reissusta paljon itseluottamusta ja opin tuntemaan itseäni entistä paremmin. Myös hevos- ja ratsastustaitoni luonnollisestikin kehittyivät. Opin käyttämään englannin kieltä (+ natuke eesti keelt) ja selviytymään myös tilanteista joissa yhteistä kieltä ei ollut. Klisee ”matkustaminen avartaa” pitää paikkaansa ja vaikka tutustuin kohteeseen etukäteen ja lähdin matkaan ennakkoluulottomasti, sain matkasta paljon enemmän kuin uskalsin ikinä edes toivoa. Seuraavalla kerralla ulkomaille lähtiessäni otan mukaan vain repun ja pakkaan sinne kaikki välttämättömimmät. Nyt tavaraa oli mukana runsaasti, koska oli auto millä niitä kuljettaa, mutta tavaramäärän takia en viitsinyt lähtä nukkumaan esimerkiksi hostelliin, vaan yövyin halvoissa hotelleissa, jotta sain äärettömän tavaramääräni levitellä ja ”turvaan”. Reppureissatessa ja hostelleissa yöpyessä tulisi todennäköisesti kohdattua ihmisiä myös enemmän, kuin autossa yksin hurruutellessa ja hotellihuoneeseen vetäytyessä.
Pienellä rahalla saa pienen huoneen, mutta eipä sitä hotellissa käydäkkään kuin nukkumassa 🙂
Monta Viroon liittyvää myyttiä sain selville matkan aikana, mutta tämä liikennemerkki (kyltti jossa aurinkolasit/sokeanlasit?) etsii vieläkin selitystä mielessäni.
2.8.2015 Aika jättää aurinkoinen Tallinna ja palata Suomeen monta kokemusta rikkaampana. Nägemist!
elamanlokikirja.wordpress.com 